Venetien toimipaikasta uusi suunnitelma

Ounasvaaran Ladun tulevan toimipaikan sijainti näkyy tässä. Venetie on vasemmalla.

Ounasvaaran Ladun uuden toimipaikan tilaratkaisu on nyt linjattu, ja suunnitelmat viimeistellään sen pohjalta.

Kemijoen rantaan rakennettavassa toimipaikassa on talviuinnin tarvitsemat tilat sekä kokoontumistila, jonka yhteydessä on valvontapiste/info ja josta hoidetaan välinevuokraus.

Eniten päänvaivaa ovat aiheuttaneet tulvarajat ja esteettömyys. Tulvarajojen takia talo on rakennettava niin korkealle, että lattia on sisällä noin neljä metriä ylempänä kuin joen pinta keskimäärin.

Käytännössä rakennus tehdään pilarien varaan.

Esteettömyys on ratkaistu niin, että sisälle taloon pääsee pysäköintialueen tasosta henkilönostimella ja talolta rantalaiturille laskeudutaan katettua käytävää pitkin.

Noin 130 neliömetriä lämmintä tilaa

Rakennuksesta tulee noin 130 neliömetrin suuruinen. Lisäksi Kemijoen puolella on kuistiosa, johon sijoitetaan henkilönostin sekä portaat ja josta lähtee rantaan vievä katettu käytävä.

Puheenjohtaja Aila Oikarainen toteaa, että kaikki ylimääräinen on yritetty karsia pois, sillä ”euro on tehokas konsultti”.

Esteettömyyttä edellytti Rovaniemen kaupunki hyväksyessään Venetien asemakaavan syyskuussa 2020, mutta se on myös edellytys valtion liikuntapaikka-avustuksen saamiselle.

Oikarainen huomauttaa, että katettu käytävä palvelee esteettömyyttä, mutta siitä tulee myös iso helpotus talvihuoltoon, koska kulkureitti avannolle pysyy sulana ja lumettomana.

Venetie on öisin kiinni

Uusien tilojen toimintamallit, kuten aukiolo täsmentyy myöhemmin.

Se on jo linjattu, ettei uintipaikka ole käytössä kellon ympäri seitsemänä päivänä viikossa, kuten Koskipuiston rannassa, vaan se on öisin kiinni.

Tiloihin pääsee aukioloaikoina omatoimisesti sähköisellä kulkuavaimella, jollaisen saa maksettuaan uintimaksun.

Kulkuavain tarvitaan sekä ulko-oveen että sakaraporttiin, jonka kautta kuljetaan rantaan vievään käytävään.

Ennakkoon ilmoitettuina aikoina paikalla on päivystäjä opastamassa ja valvomassa. Hän hoitaa myös muun muassa ulkoiluvälineiden vuokrausta, sillä vuokravälineet siirretään Venetielle.

Sauna lämpiää muutaman tunnin kerrallaan lähes joka päivä. Suihkut toimivat erikseen ostettavilla poleteilla.

Toimitila on käytössä ympäri vuoden lukuun ottamatta huoltotaukoa kevättulvan aikaan.

Kustannukset tarkentuvat lähikuukausina

Venetien kustannuksista ei vielä ole tehty uutta arviota sen jälkeen, kun suunnitelmaa lähdettiin muuttamaan hinnan alentamiseksi.

Laskelmat kustannuksista ja rahoituksesta saadaan loppuvuoden aikana.

Avustusta haetaan sekä aluehallintovirastolta että Rovaniemen kaupungilta.

Yhdistys yrittää myös löytää yksityistä rahoitusta, jotta oma lainaosuus pienentyisi.

Vaikka uusi toimitila on iso investointi, se tuo myös säästöjä ja vähentää talkootyön tarvetta.

Väliaikaisen talviuintipaikan rakentaminen, purkaminen ja siirto joka vuosi on ollut työläs ja yllättävän arvokas urakka.

Ja kun toiminta saadaan omiin tiloihin, voidaan vuokratiloista luopua.

Toisaalta Venetietä aiotaan tarjota vuokralle erilaisiin yksityistapahtumiin, mikä olisi uusi tulonlähde.

Rakentamispäätös syyskokouksessa

Uusia toimitilojen luonnoksia esiteltiin 24.5. avoimessa jäsentilaisuudessa, joka pidettiin etänä. Keskusteluun osallistui 13 jäsentä, jotka hyväksyivät suunnittelun jatkamisen luonnosten pohjalta.

Venetien hanketta valmistelee työryhmä, johon kuuluvat puheenjohtaja Aila Oikarainen, talviuintijaoston jäsenet Lilja Hiltunen ja Petri Remsu sekä hallituksen varajäsen Eero Kukkonen.

Arkkitehtisuunnittelu on tilattu Arkkitehtitoimisto Rantakokko Oy:ltä.

Tavoite on saada suunnitelmat rahoituksineen valmiiksi niin, että asia voidaan esitellä yhdistyksen syyskokoukselle päätettäväksi.

Toimitila rakennettaisiin vuoden 2022 aikana, mikäli valmistelu etenee suunnitellusti.

Sijainti- ja pohjakuvat lisätietoineen näiden linkkien takana:

VenetieSijainti

VenetiePohja

Venetien korkeusmetrejä

Kemijoen pinnan taso 75,5 metriä, laiturin taso 77,00 m, pysäköintialueen nykyinen taso 77,40-77,80 m, vuoden 2020 tulvan yläraja 77,60 m, kylmäkuistin ja pysäköintialueen tuleva taso 78,00 m, maan korkeus rakennuksen kohdalla 78,35 m, tulvakorkeus 1/100 vuodessa 78,65, asemakaavan määräämä kastuvien rakenteiden alaraja 79,15, lattiataso, jolla kuljetaan 79,65 m.

Mitat ovat valtakunnallisen korkeusjärjestelmän mukaisia metrejä.