Ensimmäiset talviuimarit pulahtivat veteen, kausikortti jo noin 150:llä

Emma-Karoliina Kiviluoma aloitti uintikautensa heti, kun talviuintipaikka avattiin.

Ounasvaaran Ladun talviuintipaikka Rovaniemen Koskipuiston rannassa avautui 2. lokakuuta, ja ensimmäiset uimarit aloittivat kautensa saman tien.

Kausikortin on aloituspäivään mennessä hankkinut noin 150 uimaria.

Tämä on todennäköisesti viimeinen kausi Koskipuiston tilapäisolosuhteissa.

Jos oman toimitilan ja pysyvän talviuintipaikan toteuttaminen etenee suunnitellusti, kaudella 2022-23 uidaan jo Venetien rannassa.

Venetie-hankkeesta kerrotaan Ajankohtaista-osastossa kesäkuun 2021 kohdalla.

Tulevan talven uintihinnoista ja pukuhuoneiden avainten luovutuksesta löydät tietoja talviuinnin lajisivulta.

Yleisöuinti on ensimmäisen kerran sunnuntaina 3. lokakuuta kello 12-13. Silloin voi kokeilla talviuintia kolmen euron kertamaksulla. Yleisöuinnit jatkuvat sunnuntaisin samaan aikaan läpi talven, paitsi juhlapyhinä.