Karpaloita jäi seuraavillekin poimijoille

Parin tunnin saalis, esittelevät Jouni Keisu, Karoliina Nieminen, Jaana Leminen-Lahdenperä ja Outi Torvinen.

Ei tarvinnut karpaloretkeläisten palata tyhjin sangoin, kun Antero ja Liisa Karvinen veivät poimijat suolle Kurijärven alueelle.

Ounasvaaran Ladun perinteiselle syysretkelle osallistui lauantaina 9. lokakuuta vetäjien lisäksi puolenkymmentä punamarjojen poimijaa.

Liisa Karvinen oli käynyt samalla suolla hakemassa jo monet sangolliset ja varmasti muutkin rovaniemeläiset ovat niitä keränneet, mutta pulleita karpaloita oli edelleen mättäät punaisenaan. Ja niitä jäi yllin kyllin seuraavillekin poimijoille.

Ilman tulisteluja ei mikään retki ole täydellinen. Kun oli pari tuntia kyykitty marjojen perässä, niin Antero soitti Kurijärven laavulta, että kahvi on valmiina. Retken päätteeksi nautittiin nuotion ympärillä nokipannukahvit ja Liisan tekemää taatelikakkua. Kotiinviemisinä oli karpaloiden lisäksi savun tuoksu vaatteissa, kuten retken jälkeen kuuluukin.