Kukaan ei jäänyt ilman suppiksia

OuLan ensimmäinen suppilovahveroretki sai liikkeelle 24 poimijaa.

Ounasvaaran Ladun ensimmäinen suppilovahveroretki sunnuntaina 10. lokakuuta oli aikamoinen menestys.

Suppiksien hakuun Ounasvaaralle lähti Antero ja Liisa Karvisen opastuksella 24 hengen joukko, eikä se ollut kenellekään hukkareissu.

”Yllättävän paljon tuli porukkaa. Osa ei ollut koskaan ennen onnistunut löytämään suppilovahveroita”, Antero kertoo ja sanoo, että olivat hyviä oppimaan.

”Luulen, että jokainen sai ainakin kastikesienet. Muutama kokenut poimija keräsi korillisen, monta litraa.”

Syksyn suppissatoa ei ole pidetty kovin hyvänä, mutta sieniä löytyi parin tunnin aikana ihan mukavasti.

Antero arvioi, että joukko liikkui vain noin puolen neliökilometrin alueella, Linnuntien parkkipaikan ja luontopolun laavun välillä. Laajalla vaaralla on varmasti suppilovahveroita muuallakin, ja satokautta on vielä jäljellä, sillä sieni kestää pakkastakin.

Osa poimijoista ei ollut koskaan ennen ollut Ounasvaaralla. Sieniretki sai heidät nyt ensimmäistä kertaa tutustumaan rovaniemeläisten lähiluontoon.

”Minusta tuntuu, että ihmiset olivat tyytyväisiä. Varmaan järjestetään suppilovahveroretki ensi syksynäkin.”